Kissa on itsellinen ja siisti eläin, joka sopii hyvin lemmikiksi. Monet kissat viihtyvät hyvin itsekseen pitkiäkin aikoja ja nukkuvat suuren osan päivästä. Ollakseen onnellinen kissa kuitenkin tarvitsee myös virikkeitä, hoitoa ja ihmisen seuraa. Lisäksi kissa tarvitsee tietyt pakolliset tarvikkeet selviytyäkseen päivittäisistä tarpeistaan. Onnellisen kissan tunnistaa siitä, että se on aktiivinen, siisti, leikkisä, seurallinen ja ruoka maistuu sille.
Onnellisessa, terveellisessä ja aktiivisessa kissakodissa kissa pääsee toteuttamaan lajityypillisiä luonteenpiirteitään. Kynsiminen, kiipeily, saalistus, leikki ja lämpimät lepopaikat kuuluvat kaikki osaltaan kissan normaaliin elämään. Jos kissa ei pääse toteuttamaan itseään, saattaa kissalla ilmetä erilaisia käytöshäiriöitä, stressioireita tai passivoitumista. Virikkeiden tarjoaminen helpottaa siis sekä kissan että omistajan elämää.

Tärkeät päivärutiinit
Kissat arvostavat rutiineja. Kissoilla ei ole arkipäiviä ja viikonloppuja, vaan ne odottavat aamupalaa joka päivä samaan aikaan. Tämä saattaa ärsyttää omistajaa, joka nukkuisi viikonloppuisin mielellään vähän myöhempään. Kissa kuitenkin odottaa omia pieniä asioitaan, sillä ne ovat kissalle tärkeitä.
Säännöllisten ruoka-aikojen lisäksi kissat oppivat myös odottamaan päivittäisiä leikki- ja koulutushetkiä. Leikkihetket antavat kissojen elämään tarvittavaa fyysistä liikuntaa ja aktiivisuutta, ja samalla kissat saavat toteuttaa saalistustarvettaan. Muistathan siis leikkiä kissan kanssa joka päivä vähintään 15 minuuttia aamuin illoin ennen ruokailua. Koulutushetket sen sijaan tarjoavat kissalle henkistä stimulaatiota. Näin kissa pääsee käyttämään aivojaan ihan uudella tavalla.
Lue myös: Kissan lelut ja leikit ja Kissojen kouluttaminen

Kun itse lähdet töihin tai kouluun, varmista että kissalla on mielekästä tekemistä päivän aikana. Kissaa aktivoiva ruokinta on yksi konsti lisätä virikkeellisyyttä kissan elämään. Näin kissa pääsee käyttämään saalistustaitojaan pitkin päivää, ja samalla se saa hieman liikuntaa. Myös kiipeily- ja raapimispuut lisäävät kissan mahdollisuuksia aktiiviseen olemiseen ja tekemiseen.
Jos kissa ei pääse itsekseen ulos, ota tavaksi käydä silloin tällöin ulkoilemassa kissan kanssa, jos se vain on mahdollista. Opeta kissa valjaiden käyttöön ja lähde pienelle kävelylle. Kissa nauttii, kun se pääsee tutkimaan uusia hajuja, kuulemaan uusia ääniä ja tutustumaan uusiin paikkoihin.

Jokaiseen päivään kannattaa sisällyttää myös hieman kissan käsittelyä ja hellittelyä. Riippuu kissasta minkälaista ja miten paljon hellittelyä se kaipaa. Jotkut kissat kaipaavat paljon silittelyä ja syliin ottamista, toiset huomattavasti vähemmän. Opeta käsittelyä välttelevä kissakin kuitenkin siihen, että sitä silitellään päivittäin. Se helpottaa esimerkiksi mahdollisia tulevia hoitotoimenpiteitä. Älä kuitenkaan pakota kissaa, vaan anna sen määrätä tahti.
Samalla, kun käsittelet kissaa, voit tarvittaessa harjata sen turkkia, pestä hampaat tai leikata kynnet. Samalla voit tehdä myös pikaisen terveystarkastuksen. Näin huomaat nopeasti, jos kissalle on esimerkiksi tullut haava, joka vaatii hoitoa.
Lue myös: Kissan turkinhoito, Kissan hampaiden hoito ja Kissan kynsien leikkaaminen

Kissakodin varusteet
Ollakseen onnellinen kissa tarvitsee muutamia tavaroita. Hiekkalaatikko on yksi näistä tarpeellisista varusteista. Hiekkalaatikko tulee sijoittaa rauhalliseen paikkaan, sen tulee olla riittävän suuri ja syvä, ja kuivikkeen kissalle mieluista. Hiekkalaatikko tulee tietenkin myös puhdistaa riittävän usein, sillä likaista hiekkalaatikkoa kissa ei suostu käyttämään.
Toinen välttämätön varuste kissakodissa on raapimispuu. Kynsimällä kissa pitää kyntensä kunnossa ja merkitsee reviirinsä, joten raapimispuu kannattaa ehdottomasti hankkia, ellet halua että kissa rupeaa raapimaan huonekaluja. Jos tilaa riittää, voit hankkia kokonaisen kiipeilypuun, jossa kissa pääsee toteuttamaan itseään myös kiipeilemällä. Kissat nauttivat siitä, kun ne pääsevät kipuamaan korkealle, ja vielä parempi, jos kissalle löytyy lepopaikka jostain korkealta. Sieltä kissa voi kaikessa rauhassa tutkailla ympäristön tapahtumia.

Yhteenveto
Onnellinen kissa on mitä mainioin ystävä, joka parantaa myös ihmisten elämänlaatua. Sen sijaan onneton, stressaantunut ja käytönoireinen kissa aiheuttaa monenlaisia ongelmia. Kannattaa siis panostaa kissan elämään. Kissa ei loppujen lopuksi vaadi kovin paljoa, joten muista huolehtia, että sen pienet vaatimukset täyttyvät.
