Yleisimpiä ongelmia kissan kanssa

Kissa on luonnostaan hyvin siisti ja helppo lemmikki. Yleensä sen kanssa eläminen onnistuukin varsin hyvin, kunhan kotiympäristö täyttää kaikki sen luontaiset tarpeet. Jos asiat kuitenkin alkavat mennä pieleen, niitä voi olla joskus haastavaa korjata.

Jos ongelmia ilmenee, eläinlääkärireissu voi olla paikallaan, jotta voidaan sulkea pois mahdolliset fyysiset sairaudet ja saada niihin tarvittaessa hoitoa. Jos sairautta ei löydy, ongelmaa kannattaa lähestyä ottamalla selvää kissan normaalista käyttäytymisestä.

Onko kyseessä oikea ongelma?

Kun puhutaan kissan käytösongelmista, on hyvä huomata, että usein kyseessä on ongelma vain meidän ihmisten mielestä. Tällöin kyseessä on kissalle luonnollinen toimintamalli eikä kissa itse ajattele tekevänsä kolttosia. Ongelmiin löytyy siis hyvin usein syy kissan luontaisista tarpeista ja toiminnasta. Kissa aiheuttaa hyvin harvoin ongelmia tahallaan. Ongelmien korjaaminen lähtee siis yleensä siitä, että kissalle täytyy tarjota mahdollisuus toimia vaistonvaraisten tarpeidensa mukaan.

Suhteellisen helposti korjattava ongelma on esimerkiksi huonekalujen kynsiminen. Jos kissalla ei ole sisällä raapimispuita, se luultavasti valitsee raapimispuukseen jonkin huonekalun olohuoneen keskeisimmältä paikalta. Tässä tapauksessa ratkaisu ongelmaan on yksinkertaisesti se, että kissalle hankitaan riittävän monta raapimispuuta kotiin.

Lue myös: Apua, kissa raapii huonekaluja!

Ongelmien takana tylsistyminen?

Käyttäytymisongelmat ovat yleisempiä sisäkissoilla kuin ulkokissoilla. Tämä on oikeastaan täysin luonnollista. Ulkona ne saavat purkaa energiaa, liikkua lähes rajattomasti, saalistaa ja kiipeillä. Sisällä niiden elintila on huomattavasti rajoitetumpi. Kissa on kuitenkin aina kissa riippumatta siitä missä se asuu. Sen pitää päästä kiipeilemään, leikkimään ja käyttämään aivojaan, jotta se ei pitkästy. Usein käyttäytymisongelmien taustalla onkin yksinkertaisesti tylsistyminen.

Kissan kanssa täytyy siis viettää aikaa. Sen kanssa täytyy leikkiä ja mahdollisuuksien mukaan käydä myös ulkoilemassa. Sille täytyy tarjota kiipeilymahdollisuuksia myös sisätiloissa, ja monet kissat nauttivat myös siitä, kun niille opetetaan temppuja, jolloin ne saavat ihan uudenlaisia virikkeitä.

Lue myös: Kissan aktivointi

Kissa ei pidä muutoksista

Kissat pitävät siitä, että arki soljuu eteenpäin ilman suuria muutoksia tai yllätyksiä. Jos sen arkeen tulee yllättäviä muutoksia, kuten muutto, vauvan tulo, uusi lemmikki tai remontti, se saattaa stressaantua pahastikin. Stressi voi oireilla monellakin tavalla, esimerkiksi piiloutumisena, merkkailuna tai aggressiivisuutena. Jos siis kissan käyttäytymisessä tapahtuu odottamattomia muutoksia, mieti onko kotona tai kodin lähettyvillä tapahtunut jotain, joka voisi aiheuttaa kissassa stressiä. Mikäli mahdollista, minimoi stressin aiheuttaja.

Keinoja stressin hoitoon voit lukea artikkelista Stressaako kissakin?

Kissan vessaongelmat

Tarpeiden tekeminen sopimattomiin paikkoihin on yksi epämiellyttävimpiä ongelmia kissakodeissa. Hyvin usein vessaongelmien takana on jokin syy, ja luultavasti kissa toimii omasta mielestään järkevällä ja parhaalla mahdollisella tavalla. On siis ensiarvoisen tärkeää tunnistaa mistä on kyse ja lähteä hoitamaan taustalla olevaa ongelmaa. Asiaan on hyvä suhtautua mahdollisimman neutraalisti eikä kissaa saa rangaista siitä. Joskus vessanongelma on helpostikin hoidettu, mutta toisinaan se vaatii paljonkin kärsivällisyyttä.

Taustalla voi olla esimerkiksi merkkailua, joka kielii stressistä ja tarpeesta vahvistaa omaa reviiriä ja turvallisuutta. Toisaalta tarpeiden teko vääriin paikkoihin voi johtua yksinkertaisesti siitä, että hiekkalaatikko on vääränlainen tai kissan mielestä väärässä paikassa.

Lue lisää: Kissan sisäsiisteysongelmat

Ongelmana kissan aggressiivisuus

Aggressiivinen kissa ei ole kenenkään mielestä mukava. Aggressio on luonnollinen osa kissan elämää, ja se on hyvin tarpeellinen reaktio esimerkiksi silloin, kun pitää puolustaa reviiriä tai saalistaa. Liian aggressiivinen kissa voi kuitenkin saada aikaan paljonkin tuhoa, joten siihen täytyy puuttua pikimmiten.

Aggressiivisuus voi johtua monesta syystä ja on hyvä tunnistaa mistä on kyse, sillä niitä hoidetaan hyvin eri tavoilla. Tarkkaile kohdistuuko aggressio toisiin kissoihin vai ihmisiin, ja onko kyseessä hyökkäämiseen vai puolustamiseen liittyvä aggressiivisuus. Entä liittyykö aggressiivisuus johonkin tiettyyn tilanteeseen?

Vinkkejä aggressiivisuuden käsittelyyn löydät artikkelista Mikä avuksi, kun kissa on aggressiivinen?

Ongelmana huonekasvit?

Toisinaan ongelmaksi muodostuu se, että kissa syö huonekasveja. Varsinkin sisäkissojen kohdalla tämä on melko yleinen ongelma, sillä kissat tarvitsevat jonkin verran myös kasvikunnan tuotteita ruokavalioonsa. Jos kissa ei pääse ulkoilemaan, se saattaa innostua syömään huonekasveja. Tätä ongelmaa voi esiintyä talvisaikaan myös ulkokissojen parissa. Helpoin ratkaisu on hankkia kissalle omat ruohot, joita se saa syödä ihan luvan perästä.

Lue lisää: Kissa ja huonekasvit