Artikkelit

Kissanpeti

Tuntuu hassulta ja jopa turhalta mainita erikseen, että kissa tarvitsee itselleen nukkumapaikan. Kissathan ovat tunnettuja siitä, että ne etsivät itse omat petipaikkansa, ja käpertyvät torkkumaan milloin mihinkin. Jokaisella kissalla olisi kuitenkin hyvä olla olemassa myös sellainen paikka, johon se voi halutessaan vetäytyä nukkumaan täysin rauhassa. Kissat nukkuvat paljon enemmän kuin ihmiset, joten joskus voi tulle …

Kissanpeti Lue lisää »

Kissaa aktivoiva ruokinta

Kissat nauttivat saalistamisesta. Se on niillä veressä. Ne vaanivat, hiipivät, syöksähtelevät ja saavat lopulta saaliinsa kiinni. Luonnossa kissat saavat kaiken ruokansa saalistamalla. Valmisruoka on niiden mielestä tavallaan kuollutta ruokaa, ja vaikka se täyttää niiden ravitsemukselliset tarpeet, jotain jää kuitenkin puuttumaan. On helppoja konsteja aktivoida kissaa ruuan avulla. Näin kissa saa ikään kuin kokemuksen siitä, että …

Kissaa aktivoiva ruokinta Lue lisää »

Apua, kissa raapii huonekaluja!

Raapiminen ja kynsiminen on kissalle luonnollista ja tarpeellista toimintaa, joten kissaa ei voi opettaa olemaan raapimatta. Ulkona kissoilla on runsaasti erilaisia raapimispaikkoja, joten pihalla raapiminen muodostuu harvoin ongelmaksi, mutta jos sopivia raapimispaikkoja ei ole sisällä erikseen tarjolla, kissa useimmiten päätyy raapimaan huonekaluja. Raapimiselle on useita syitä. Ensinnäkin kissat pitävät raapimalla huolta kynsistään. Raapiminen irrottaa uloimpia, …

Apua, kissa raapii huonekaluja! Lue lisää »

Miksi jokaisella kissalla tulisi olla kiipeilypuu?

Kissan raapimispuu, raapimapuu, raapimistolppa, kiipeilypuu, kiipeilyteline, kynnenteroituspuu, kissanpuu… Jokaisella on oma nimityksensä tälle kapistukselle, mutta niillä kaikilla tarkoitetaan pääosin samaa asiaa. Asiaa, joka tulisi löytyä jokaisesta kissakodista. Jokaisella kissalla tulisi olla vähintään yksi kiipeilypuu. Ulkoilemaan pääsevä kissa pääsee tietenkin kiipeilemään myös pihalla, mutta se ei poista kiipeilypuun tarvetta myös sisällä. Täysin sisällä oleileva kissa saattaa …

Miksi jokaisella kissalla tulisi olla kiipeilypuu? Lue lisää »

Kissan kynsien hoito

Kissan kynnet tarvitsevat hoitoa siinä missä ihmisenkin kynnet. Ulkona vapaasti liikkuvan kissan kynsiä ei tosin tarvitse aktiivisesti hoitaa, sillä ne kuluvat luonnostaan kissan liikkuessa ja saalistaessa. Niitäkin kannattaa kuitenkin pitää silmällä ja tarvittaessa auttaa niiden hoidossa. Sisäkissojen kynnet sen sijaan tarvitsevat säännöllistä hoitoa. Hoitoväli riippuu jonkin verran siitä kuinka paljon kissa käyttää raapimispuuta. Raapimispuu auttaa …

Kissan kynsien hoito Lue lisää »

Ulkoile kissan kanssa

Jos kissa ei pääse ulkoilemaan vapaasti, valjaissa ulkoilu antaa hyvän mahdollisuuden tutustua ympäristöön. Kissa saa liikuntaa ja mielekästä tekemistä ja samalla se saa toteuttaa lajille ominaisia luonteenpiirteitä sekä tutustua lähiympäristön muihin eläimiin. Moni kissa tykkäisi varmasti ulkoilla päivittäin, mutta jos jokapäiväinen ulkoilu ei onnistu, ulkoilu edes silloin tällöin on hyvä vaihtoehto. Ei siis tarvitse potea …

Ulkoile kissan kanssa Lue lisää »

Kissan hampaiden hoito

Kissan hammasongelmat ovat hyvin samankaltaisia kuin ihmiselläkin. Niihin saattaa kertyä plakkia, joka ajan myötä aiheuttaa ienongelmia ja tulehduksia. Hampaat voivat myös syöpyä. Ongelmat ovat hyvin yleisiä etenkin vanhemmilla kissoilla, mutta kissat peittävät kivut ja ongelmat hyvin, joten tilanne voi paljastua omistajille vasta, kun se on jo todella huono. Aikuinen kissa ei kuitenkaan välttämättä päästä ketään …

Kissan hampaiden hoito Lue lisää »

Kissanhiekkalaatikot ja kissavessat

Kissanhiekkalaatikkojen valikoima on nykyään laaja ja monipuolinen. Löytyy kannella ja ilman, ritiläpohjalla, kaappimallista sekä ihan perinteistä laatikkoa. Jotkut kissat ovat hyvin valikoivia laatikkonsa suhteen, toisille kelpaa mikä tahansa. Kuitenkin tietyt ominaisuudet täytyy aina ottaa huomioon hiekkalaatikkoa valitessa: riittävän suuri pinta-ala riittävän syvä, jotta kuiviketta mahtuu sinne riittävästi puhdistettavuus Jos mikä tahansa näistä kolmesta on pielessä, …

Kissanhiekkalaatikot ja kissavessat Lue lisää »

Kissa ja huonekasvit

Kissat tarvitsevat ruokavalioonsa hieman myös kasvikunnan tuotteita. Pääasiassa sitä käytetään käynnistämään oksennusrefleksi, jolloin kissa saa poistettua mahaan kertyneitä irtokarvoja. Ruohon syöminen on kissalle luonnollista käytöstä eikä sitä tarvitse estää tai olla siitä huolissaan. Ongelmaksi tilanne saattaa muodostua, jos ruohoa ei ole saatavilla, eli esimerkiksi talvella tai täysin sisällä olevilla kissoilla. Näissä tilanteissa voi olla, että …

Kissa ja huonekasvit Lue lisää »

Kissanhiekat ja kuivikkeet

Kissat voivat olla hyvin ronkeleita sen suhteen, minkälaiseen hiekkaan ne suostuvat tekemään tarpeensa. Joidenkin kissojen kohdalla voi olla myös niin, että kissa haluaa ulostamiseen erilaista kuiviketta kuin virtsaamiseen. Toiset kissat eivät ole yhtä nirsoja, vaan niillä käy mikä tahansa kuivike. Lopullisen valinnan tekee aina kissa itse, ja omistajan täytyy mukautua tähän, ellei halua että jätöksiä …

Kissanhiekat ja kuivikkeet Lue lisää »