12 knoppitietoa kissojen silmistä

Kissojen silmät ovat erikoistuneet näkemään hämärässä, mikä tekee kissoista huipputehokkaita saalistajia. Kissoilla on kuitenkin myös tiettyjä rajoituksia näkökyvyn suhteen. Ne eivät esimerkiksi näe kaikkia värejä ja niiden on vaikea nähdä lähellä olevia esineitä.

Kokosimme tähän 12 mielenkiintoista faktaa kissojen silmistä ja näkökyvystä. Näiden kohtien myötä opit paljon uutta lemmikkisi silmistä ja niiden toiminnasta, ja ymmärrät ehkä paremmin miksi kissat toimivat tietyssä tilanteessa tietyllä tavalla.

1. Kissat näkevät parhaiten hämärässä

Kissojen silmät ovat erikoistuneet saalistamaan hämärässä. Pilkkopimeässä nekään eivät näe mitään, mutta jos valoa on edes jonkin verran, ne näkevät paljon paremmin kuin ihmiset.

Kissan silmäterä voi laajentua jopa kolme kertaa yhtä suureksi kuin ihmisen silmä ja niiden silmässä on kolme kertaa enemmän valoa aistivia sauvasoluja kuin ihmisellä. Näin valoa pääsee hämärässä kissan silmään paljon enemmän, ja vähäinenkin valo riittää näkemiseen. Lisäksi kissan silmän takaosassa on erityinen valoa heijastava kerros, tapetum lucidum. Tämä antaa kissalle tavallaan vielä toisen mahdollisuuden tulkita näkemäänsä.

Kirkkaassa valossa kissan silmät sen sijaan eivät toimi optimaalisesti. Koska niiden silmät ovat hyvin herkät valolle, ne saavat kirkkaassa auringonpaisteessa liikaakin valoa. Valoisassa kissan silmät vetäytyvätkin ohuiksi viiruiksi. Ne siis joutuvat siristelemään, ihan kuten ihmisetkin. Tästä syystä kissat useimmiten nukkuvat ja lepäävät päivän kirkkaimman ajan ja ovat aktiivisimmillaan hämärän aikoihin, jolloin niiden silmät toimivat parhaiten.

2. Kissat näkevät hyvin sivuille

Ihmisen näkökenttä on noin 180 astetta. Kissan silmät sijaitsevat kauempana toisistaan, joten ne näkevät kauemmas sivuille. Niiden silmät ovat kehittyneet etsimään ja löytämään saalista laajalta alueelta, mikä osaltaan tekee niistä tehokkaita saalistajia. Niiden koko näkökenttä voi olla jopa yli 250 astetta.

3. Etäisyys vaikuttaa näkökykyyn

Kissat eivät näe kovin tarkasti kauas. Parhaiten ne näkevät noin metrin tai parin päähän itsestään ja yli kuuden metrin päässä olevat kohteet näyttävät kissasta jo sumeilta. Tämä johtuu siitä, että kissojen silmissä on vähemmän lihaksia kuin ihmisillä, joten ne eivät pysty mukauttamaan näköä yhtä hyvin kuin me.

Samasta syystä kissat eivät myöskään näe kovin lähelle. Jos heität herkun ihan niiden eteen maahan, ne eivät näe sitä vaan joutuvat etsimään sen hajun perusteella.

Kissoilla on kuitenkin muita keinoja kompensoida tätä näkökyvyn puutosta. Ne pystyvät tarkan kuulonsa ansiosta paikantamaan saaliinsa hämmästyttävän tarkasti jopa kymmenien metrien päästä. Lisäksi ne pystyvät viiksillään ja tassuillaan aistimaan värähtelyjä, joita me ihmiset emme mitenkään pystyisi aistimaan.

Lue lisää: 10 mielenkiintoista faktaa kissojen korvista

4. Kissat havaitsevat nopeat liikkeet

Kissojen silmät ovat erikoistuneet näkemään pienetkin liikahdukset. Niiden kyky hahmottaa liikettä on 6-8 kertaa parempi kuin ihmisellä, sillä niiden silmissä on paljon enemmän liikettä havaitsevia soluja kuin ihmisellä. Ei siis mikään ihme, että ne ovat niin hyviä saalistajia kuin ovat.

5. Kissat eivät näe kaikkia värejä

Kissojen silmissä on paljon valoa aistivia sauvasoluja, mutta vähemmän väriä aistivia tappisoluja kuin ihmisellä. Tämän takia kissat eivät näe kaikkia värejä samoin kuin me ihmiset. Ne luultavasti näkevät ainakin keltaisen ja sinisen, mutta punaista ne eivät oletettavasti pysty näkemään, vaan se näkyy niille erilaisina harmaan sävyinä.

6. Kissoilla on kolme silmäluomea

Ihmisellä on ylä- ja alaluomet, samoin kuin kissallakin. Kissalla on lisäksi myös kolmas silmäluomi, jota kutsutaan vilkkuluomeksi. Sen tarkoitus on kosteuttaa ja suojella silmää vaurioilta. Se on normaalisti piilossa kissan silmäkulmassa, mutta nousee sieltä nopeasti suojelemaan silmää tarvittaessa. Kun kissa on sairas, vilkkuluomi saattaa osittain sulkeutua.

7. Silmät voivat kertoa kissan mielialasta

Kissat viestivät tunteitaan monella eri tavalla, ja silmät ovat yksi näistä keinoista. Esimerkiksi laajentuneet pupillit saattavat kertoa innostuksesta tai pelosta, kun taas kapeat pupillit vihasta.

8. Kissat antavat pusuja silmillään

Kissat voivat osoittaa kiintymystä toisilleen ja ihmisille monellakin tavalla. Ne voivat esimerkiksi ”pusutella” joko puskemalla nenällään tai räpäyttämällä hitaasti silmiään. Kokeile joskus antaa kissalle pusu katsomalla sitä ensin rauhallisesti ja pitkään suoraan silmiin. Tämän jälkeen sulje silmät rauhallisesti ja avaa ne taas rauhallisesti. Saattaa olla, että saat kissalta pusun vastalahjaksi.

9. Kissojen pupillit reagoivat valoon nopeasti

Sekä ihmisten että kissojen silmät reagoivat valon vaihteluihin laajentamalla ja supistamalla pupillin kokoa. Kissojen pupillit reagoivat kuitenkin huomattavasti nopeammin kuin ihmisten, joten ne ovat aina valmiita hyökkäämään saaliin kimppuun.

10. Kissojen silmät hehkuvat kuvissa

Kissan silmän takaosassa on erityinen valoa heijastava kerros, tapetum lucidum. Se on kuin peili, joka heijastaa tehokkaasti kaikkea valoa takaisinpäin. Tämä saa kissan silmät hehkumaan valokuvissa, jos silmään osuu salamavaloa. Samasta syystä auton ajovalot saavat kissan silmät hehkumaan.

11. Kissanpennuilla on siniset silmät

Kissanpennuilla on syntyessään siniset silmät. Useimmiten ne ajan myötä kuitenkin vaihtuvat jonkin toisen väriseksi. Aikuisten kissojen silmien väri voi vaihdella vihreän, keltaisen ja ruskean eri sävyissä, ja vain harvoilla on enää aikuisena siniset silmät.

12. Monet sinisilmäiset ja valkoturkkiset kissat ovat kuuroja

Aikuisilla kissoilla on harvoin siniset silmät. Joskus näin kuitenkin on, ja suurin osa näistä kissoista on kuuroja. Tämä johtuu siitä, että sama geenimutaatio, joka aiheuttaa kissalle siniset silmät ja valkoisen turkin, aiheuttaa myös epämuodostumia korvan rakenteeseen. Näin kuuloaistimus ei pääse korvista aivoihin, mikä tekee kissasta kuuron. Jos vain kissan toinen silmä on sininen, myös saman puolen korva saattaa olla kuuro.