Miksi kissat tykkäävät pahvilaatikoista?

Yhdeltäkään kissanomistajalta ei ole varmasti jäänyt huomaamatta kissojen loputon kiinnostus pahvilaatikoita kohtaan. Kissat eivät tunnu välittävän siitä onko pahvilaatikko iso vai pieni, kunhan sinne mahtuu istumaan ja nukkumaan. Tai itse asiassa silläkään ei ole väliä vaikka laatikkoon ei mahtuisi edes istumaan. Mikä ihme pahvilaatikoissa kiehtoo kissoja niin kovasti?

On todettu, että myös suuret kissaeläimet, esimerkiksi tiikerit, ovat ihan yhtä innoissaan pahvilaatikoista kuin kotikissatkin. Rakkaus pahvilaatikoita kohtaan näyttää siis olevat kissoille sisäsyntyistä.

Emme ehkä koskaan pääse täysin perille kaikista niistä syistä miksi kissat viihtyvät niin hyvin pahvilaatikkojen kimpussa, mutta muutamia selityksiä ilmiölle on olemassa. Luultavasti tärkein syy liittyy turvallisuuteen, mutta muitakin syitä kyllä löytyy:

1. Laatikoihin on hyvä mennä piiloon

Kissat ovat paitsi metsästäjiä myös saaliita, joten niille on erittäin tärkeää löytää erilaisia piiloja, joihin ne voivat mennä pakoon ja piiloon. Ja mikäpä olisi parempi piilopaikka kuin sopivankokoinen pahvilaatikko. Sinne ne voivat vetäytyä rauhaan ja suojaan aina kun ympäristö alkaa tuntua liian levottomalta.

Tutkimuksissa on todettu, että pahvilaatikot laskevat kissojen stressitasoa, joten pahvilaatikoita kannattaa tuoda kotiin erityisesti silloin, jos elämässä tapahtuu jotain muutoksia, jotka voisivat aiheuttaa kissalle stressiä.

Lisäksi kissat ovat melko huonoja ratkomaan konfliktitilanteita keskenään. Ne mieluummin vetäytyvät omaan rauhaan, jos toinen kissa härnää tai uhkaa niitä. Tähänkin tarkoitukseen pahvilaatikot sopivat erittäin hyvin.

2. Pahvi lämmittää

Pahvi on siitä mukavaa materiaalia, että se eristää lämpöä. Tämä ei ole jäänyt kissoilta huomaamatta. Ne kaipaavat aina lämpimiä paikkoja, joissa voivat ottaa rauhassa pienet torkut, ja mikä onkaan tähän parempia paikka kuin pahvilaatikko, joka on samalla hyvin turvallinen paikka.

3. Laatikot ovat hyviä leikkipaikkoja

Jos laatikon reunassa on reikiä, se suorastaan huutaa kissaa leikkimään. Kissat nauttivat siitä, että ne pääsevät tunkemaan tassunsa pahvilaatikon kantoreiästä läpi ja tunnustelemaan mitä toisella puolella on. Pahvi on mukavan pehmeää materiaalia, joten siihen on mukava terottaa kynsiä ja se antaa hieman periksi kissan tassujen alla. Jotkut kissat tykkäävät toisinaan myös pureskella ja järsiä pahvia.

Laatikkoon pääsee näppärästi myös väijymään. Luontaisena metsästäjänä kissa etsii aina saalistuspaikkoja, joista se voi hyökätä saaliinsa kimppuun. Pahvilaatikot ovat tähän juuri sopivia paikkoja. Ota siis kissan lelut esille ja lähde mukaan tähän leikkiin kissan kanssa. Saatte varmasti lisää hauskoja yhteisiä muistoja näistä leikeistä.

4. Uudet hajut kiinnostavat

Kissat ovat uteliaita eläimiä. Kun taloon saapuu uusi pahvilaatikko, kissat ovat heti tutkimassa sitä. Uudessa laatikossa on outoja tuoksuja, jotka tuovat kissoille paljon uusia viestejä ulkomaailmasta. Laatikot siis tarjoavat kissoille älyllisiä haasteita.

Voit myös itse koota kissallesi laatikon, johon keräät esimerkiksi lehtiä, paperia, sulkia ja risuja. Voit sujauttaa mukaan myös hieman kissanminttua. Erityisesti sisäkissat varmasti arvostaisivat tällaista lelua.

5. Loistava pesäpaikka

Moni kissaemo valitsee pesäpaikaksi pahvilaatikon. Laatikossa yhdistyvät kaikki ne asiat, joita emo kaipaa: siellä on lämmintä makoilla, seinät antavat turvaa ulkopuolisilta saalistajilta ja siellä saa olla rauhassa. Pahvilaatikossa pentujen hoitaminen on myös helppoa, kun ne eivät pääse kuljeskelemaan ympäriinsä.

Muista turvallisuus

Ei ole mitään syytä estää lemmikkiä leikkimässä pahvilaatikossa. Se nauttii siitä ja saa vaihtelua elämäänsä. Älä siis siivoa turhia pahvilaatikoita pois, vaan anna kissan rauhassa tehdä sinne pesä- tai leikkipaikka. Voit myös tehdä kissan helposti onnelliseksi antamalla sille makuupaikaksi pahvilaatikon, johon laitat viltin lisälämmikkeeksi.

Muista kuitenkin varmistaa, että pahvilaatikko on kissalle turvallinen:

  • poista niitit ja irralliset teipit
  • jos kantorei’issä on edestakaisin heiluvat pahvilipareet, ne kannattaa leikata pois
  • poista kaikki muovit
  • katso, että pahvilaatikko ei pääse putoamaan

Anna siis kissan rauhassa toteuttaa luontaista kiinnostustaan pahvilaatikoita kohtaan. Se laskee kissan stressitasoa ja samalla sinä pääset nauttimaan kissan hassusta touhuilusta.

Lue myös: Miksi kissat viihtyvät näppäimistöllä?