Kissan kipu

Kissa ei näytä kipuaan kovin herkästi. Vaikka kissa on saalistaja, se on myös itse saaliseläin, joten se ei voi ilmaista heikkouttaan, jotta ei joutuisi itse saaliiksi. Esimerkiksi ilvekset sekä isot haukat ja pöllöt vaistoavat helposti sairaan kohteen ja nappaavat kissan helposti saaliiksi. Siksi kissa peittää kipunsa viimeiseen asti.

Sen lisäksi, että kissa peittää kipunsa taitavasti, kipu voi myös ilmetä hyvin erilaisilla ja joskus päinvastaisillakin tavoilla. Siksi onkin ensisijaisen tärkeää oppia tuntemaan oma lemmikkinsä ja sen tavat. Näin voit huomata ajoissa pienetkin muutokset sen käyttäytymisessä, sillä joskus ainoat vihjeet kivusta ovat juuri ne pienen pienet muutokset kissan käyttäytymisessä.

Kissan kipua myös helposti aliarvioidaan, vaikka siitä tiedettäisiin. Koska kissa ei valita kivusta, voidaan helposti ajatella, että kissa on vain vähän kipeä, vaikka todellisuudessa tilanne voi olla aivan toinen. Siksi pienetkin kipua ilmaisevat merkit pitää ottaa vakavasti ja niitä täytyy hoitaa.

Miten kissa ilmaisee kipua?

Mistä sitten voisi päätellä kissan kärsivän kivusta? Pääsääntönä voi pitää sitä, että oikeastaan mikä tahansa muutos kissassa voi kertoa kivusta. Seuraavassa muutamia vinkkejä siitä mitä asioita kannattaa pitää silmällä:

Muutokset käyttäytymisessä. Kun tunnet oman kissasi, huomaat nopeasti jos sen käyttäytymisessä tapahtuu muutoksia. Muutos voi olla lähes minkälainen tahansa, näkyvää tai vain hiuksenhienoa oireilua. Esimerkiksi hitaus ja uneliaisuus tai toisaalta levottomuus ja unettomuus voivat kieliä siitä, että kissa kärsii kivusta.

Yksi selvimmistä kivun merkeistä on aggressiivisuus. Kissa ei päästä ketään koskemaan itseään, puolustaa itseään sähisemällä ja vetäytyy omiin oloihinsa. Toisaalta kissa voi lamaantua ja antaa ihmisten hoitaa itseään, vaikka se muulloin ei pitäisi käsittelystä.

Muutoksia saattaa ilmetä myös peseytymisessä. Kissa saattaa pesemällä yrittää poistaa kipua. Vastaavasti voi olla, että kissa lopettaa peseytymisen kokonaan. Kissa on luonnostaan hyvin siisti eläin, joten turkin sotkuisuudelle löytyy yleensä aina jokin syy.

Muutokset makuuasennossa. Myös makuuasento voi kertoa kivusta. Kissa saattaa esimerkiksi vetäytyä pienelle kyttyrälle nurkkaan omiin oloihinsa. Toisaalta myös pitkin pituuttaan makoileminen voi joskus kertoa kivusta. Kissa saattaa kehrätä tavallista kovempaa tai lopettaa kehräämisen, vaikka normaalisti se kehräisi. Silmien siristelyä pidetään yleensä mielihyvän ilmaisuna, mutta joskus siristely voi kertoa kivusta. Kissa saattaa myös makoilla sellaisessa asennossa, jossa se saa suojeltua kipeää kohtaansa.

Muutokset liikkumisessa. Kissa on luotu liikkumaan, saalistamaan ja leikkimään. Jos kissa ei liiku normaalisti, voi syynä olla kipu. Voi olla, että kissa ei varaa painoa jollekin jalalle ollenkaan, tai se välttelee hyppäämistä. Se saattaa myös ravistella päätään tai raajojaan kulkiessaan.

Varsinkin vanhemmiten nivelkipu voi aiheuttaa monenlaisia ongelmia kissan liikkumisessa. Iäkkään kissan leikkihaluttomuus ja laiskuus saatetaan helposti tulkita ikääntymisestä johtuvaksi, mutta tämä on useimmiten väärä johtopäätös. Vanhallakin kissalla on tallella saalistusvietti, joten se kyllä innostuu leikkimisestä ellei kipu rajoita sen liikkumista liikaa.

Lue myös: Ikääntyvän kissan hoito

Muutokset syömisessä. Kipu saattaa aiheuttaa muutoksia myös kissan syömiseen tai juomiseen. Ruokahalu saattaa olla kokonaan poissa tai kissa ei pysty syystä tai toisesta syömään riittävästi. Saattaa olla, että kissa käy vähän väliä ruokakupilla, mutta pystyy syömään kivun takia kerralla vain yhden tai kaksi napua.

Miten kissan kipua hoidetaan?

Riippuu tietenkin täysin kivun aiheuttajasta miten sitä lähdetään hoitamaan. Kipulääkkeitä ei kissalle saa antaa ilman eläinlääkärin määräystä. Tämä on hyvä pitää mielessä, sillä monet ihmisille annettavat kipulääkkeet ovat kissalle myrkyllisiä. Jos siis epäilet kissan kärsivän kivusta, kannattaa suunnata pikimmiten eläinlääkärin juttusille.