Uuden kissan tuominen perheeseen ei välttämättä onnistu ihan käden käänteessä. Riippuu paljon kissojen luonteesta miten nopeasti ne tottuvat toisiinsa ja miten hyvin vanha kissa hyväksyy reviirilleen uuden tulokkaan. Monet omistajat päästävät lemmikit heti ensimmäisellä kerralla nenät vastakkain, minkä seurauksena kissojen välille voi syntyä vaikeitakin kiistoja. Jos sen sijaan tutustumiseen varattaisiin aikaa, kissojen ystävystymisellä olisi suuremmat mahdollisuudet.
Miten kissat sitten olisi järkevää tutustuttaa toisiinsa? Kokosimme tähän artikkeliin ohjeet vaihe vaiheelta. Huomaa kuitenkin, että vaikka tekisit kaiken täysin ohjeiden mukaisesti, kissat eivät välttämättä koskaan tule täysin toimeen keskenään.

Ota huomioon lähtökohdat
Puhumme tässä artikkelissa selvyyden ja helppouden vuoksi vanhasta ja uudesta kissasta, mutta sillä ei viitata kissojen ikään vaan siihen kumpi oli perheessä ensin.
Uuden kissan valinnassa kannattaa pitää mielessä muutama seikka, joilla voit jo lähtökohtaisesti helpottaa tutustumista:
- valitse uudeksi kissaksi mieluiten pentu, mutta ainakin uuden kissan olisi hyvä olla nuorempi kuin vanha kissa
- uuden kissan olisi hyvä olla pienempi kuin vanha kissa
- uuden kissan olisi hyvä olla vastakkaista sukupuolta kuin vanha kissa, ellei molempia kissoja ole leikattu nuorina
- valitse uusi kissa mieluiten perheestä, jossa se on tottunut muihin kissoihin

1. Suunnittele ja aloita hajujen vaihdolla
Tutustuminen on hyvä aloittaa jo ennen kuin uusi kissa muuttaa taloon. Päätä mihin laitat uuden kissan aluksi, ja suunnittele vanhan kissan elämä niin, että sen ei tarvitse mennä tuohon tilaan. Vanhan kissan elämä täytyy siis muuttaa jo hyvissä ajoin (mielellään jo viikkoja, tarvittaessa jopa kuukausia) ennen kuin uusi kissa tulee taloon, jotta sillä on aikaa tottua muutoksiin rauhassa. Näin vanhan kissan arkea ei tarvitse muuttaa enää siinä vaiheessa, kun uusi kissa muuttaa taloon.
Jos mahdollista, uuden kissan hajua kannattaa tuoda vanhan kissan haisteltavaksi jo ennen muuttoa. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jokin uuden kissan lelu tai viltti tuotaisiin uuteen kotiin. Näin vanha kissa saa turvallisen ensikosketuksen uuteen tulokkaaseen.
Jos mahdollista, muuttopäivä kannattaa suunnitella niin, että silloin olisi mahdollisimman vähän muita häiriöitä. Ei esimerkiksi kannata tuoda uutta kissaa taloon juuri silloin, kun talossa on vieraita tai remontti meneillään.

2. Kissat eri huoneisiin
Kun muuttopäivä sitten koittaa, kissat pidetään visusti omissa huoneissaan. Niitä ei päästetä aluksi edes näkemään toisiaan. Riittää, että ne haistavat ja kuulevat toisensa suljettujen ovien läpi. Voit tehdä myös niin, että uusi kissa menee omaan huoneeseensa ja vanha kissa saa kuljeskella vapaasti muualla talossa, kunhan ne eivät pääse vahingossakaan näköyhteyteen toistensa kanssa missään vaiheessa.
Uudelle kissalle hankitaan uudet ruoka- ja juomakupit sekä hiekkalaatikko, jotta reviirikiistoja ei pääse heti alussa syntymään. Molemmille kissoille taataan myös piilo- ja lepopaikkoja, joihin ne tarvittaessa voivat vetäytyä omaan rauhaan.
Molempien kissojen kanssa vietetään paljon aikaa, jotta niiden ei tarvitse kilpailla omistajan huomiosta. Niitä leikitetään, rapsutellaan ja pidetään sylissä riippuen siitä mistä kissat tykkäävät. Tarkoitus on tehdä kissojen olo mahdollisimman mukavaksi siitä huolimatta, että taloudessa on nyt toinenkin kissa. Leikkien lomassa kissojen hajut tarttuvat omistajan vaatteisiin, ja näin hajut kulkeutuvat sopivissa määrin toisen kissan haisteltaviksi. Voit myös tarkoituksellisesti vaihtaa kissojen leluja päikseen, jotta hajut sekoittuvat entistä tehokkaammin.
Tätä vaihetta jatketaan niin kauan, että molemmat kissat rentoutuvat täysin. Rentoutumisesta kielii se, että ne leikkivät, liikkuvat, syövät, juovat ja nukkuvat normaalisti. Joskus tähän menee aikaa vain päivä, toisinaan jopa viikkoja, joten ei kannata hötkyillä.
Jossain vaiheessa voit päästää uuden kissan tutkimaan muuta taloa silloin, kun vanha kissa on ulkona tai suljettuna johonkin huoneeseen. Älä kuitenkaan päästä uutta kissaa vanhan kissan hiekkalaatikolle tai ruokakupeille.

3. Näköyhteys kissojen välille
Seuraavaksi kissat päästetään näkemään toisensa välimatkan päästä. Jos kaikki sujuu hyvin, välimatkaa voi hiljalleen pienentää. Älä itse vie kissaa toisen luo, vaan anna niiden lähestyä toisiaan omaa tahtiaan. Tässä vaiheessa kissojen välillä olisi kuitenkin hyvä aina olla esimerkiksi verkko tai lasi, jotta avointa yhteenottoa ei pääse syntymään liian aikaisin. Tämän voi toteuttaa myös niin, että uusi kissa on kuljetushäkissä, ja vanha kissa saa tulla valvotusti haistelemaan häkkiä.
Jos kotoa ei löydy sopivaa verkkoa tai ikkunaa, voi tutustumisen tehdä myös ovenraon kautta. Varmista, että kumpikaan kissa ei saa ovea auki ja että ovessa on niin pieni rako, että ne eivät takuulla pääse tunkeutumaan raosta läpi. Näin ne voivat haistella ja hieman kurottaa tassullaan toiselle puolelle. Valvo kuitenkin aina kohtaamisia ja katkaise näköyhteys silloin, kun et itse ole paikalla.
Jokaisessa vaiheessa kissojen olotila täytyy tehdä mukavaksi ja välimatkaa lyhennetään vasta, kun molemmat kissat ovat rentoutuneet ja tottuneet kyseiseen vaiheeseen. Jos kissat ovat kovin hermostuneita, palataan vaiheeseen 2 ja kokeillaan muutaman päivän päästä uudelleen. Älä kiirehdi. Siirry seuraavaan vaiheeseen vasta, kun kissat suostuvat ruokailemaan verkon/ovenraon lähellä kaikessa rauhassa.

4. Ensikohtaaminen
Vasta nyt on aika päästää kissat vapaasti toistensa luokse. Anna kissojen jälleen lähestyä toisiaan omaa tahtiaan. Jos mahdollista, tämä kannattaa tehdä jossain mahdollisimman neutraalissa paikassa, eli ei ruokakuppien tai hiekkalaatikon luona. Varmista, että molemmilla kissoilla on mahdollisuus päästä tarvittaessa pakoon ja piiloon. Sopiva hetki kohtaamiselle on ennen ruokailua, jolloin kissat ovat nälkäisiä. Näin voit tarvittaessa kiinnittää kissojen huomion herkkupaloilla pois toisesta kissasta. Jos annat kissoille ruokaa, ruoki ensin vanha kissa ja vasta sitten uusi.
Kun ensitapaaminen on ohi, kissat kannattaa viedä omiin huoneisiinsa rauhoittumaan. Seuraavalla kerrolla yhteinen hetki voi olla jo pidempi. Riippuu kissojen luonteesta miten nopeasti ne voi jättää vapaaksi asuntoon, mutta kahdestaan niitä ei kannata jättää pitkiksi ajoiksi vielä alussa. Siispä esimerkiksi öiden ja työpäivien ajaksi ne kannattaa sulkea omiin huoneisiinsa.
Jos kissat osoittavat aggressiivisuuden merkkejä, kannattaa palata takaisin edelliseen vaiheeseen tai jopa vaiheeseen 2 ja odottaa, että tilanne rauhoittuu.

Yhteenveto
Kahden kissan tutustuttaminen toisiinsa voi vaatia paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Vaikka olisi mukava nähdä kissakaverit heti sulassa sovussa nukkumassa toisiinsa painautuneena, täytyy edetä hitaasti ja pienin askelin. Hätäilystä ei välttämättä seuraa kuin jatkuvia taisteluita, joita voi olla vaikea korjata. Lisäksi täytyy hyväksyä sekin vaihtoehto, että jotkut kissat eivät hyväksy reviirilleen toista kissaa, vaikka tutustuminen tehtäisiin täysin oikein. Tässä tapauksessa on ehkä viisainta luovuttaa, sillä jatkuvat taistelut eivät ole kenenkään edun mukaisia.
