Jokainen kissanomistaja toivoo, että lemmikki pysyisi terveenä eikä sen tarvitsisi kärsiä kivuista tai vaivoista. Hyvällä hoidolla ja ennaltaehkäisyllä pääseekin jo pitkälle, mutta valitettavasti kaikkia sairauksia, vaivoja ja ongelmia ei voi ennakoida tai välttää. Siksipä on tärkeä hankkia valmiiksi kotiin tietyt tarpeet, jotta ne ovat saatavilla heti, kun niitä tarvitaan. Osa tarvikkeista on puolestaan sellaisia, joita voi hankkia sitten, jos kyseinen ongelma tulee eteen.

Kissakodin pakolliset lääkkeet
Haavojenpuhdistusaine kissalle: Vapaasti ulkoilevat kissat voivat satuttaa itsensä milloin missäkin. Jos haava on kovin syvä ja suuri, sitä kannattaa käydä näyttämässä eläinlääkärille. Pienempiä haavoja voi puhdistaa kotona ja seurata niiden paranemista. Kaikki apteekissa myytävät haavanpuhdistusaineet eivät kuitenkaan sovi kissalle, vaan kannattaa kysyä tarkempaa neuvoa farmaseuteilta.
Haavojenpuhdistusaine ihmiselle: Kannattaa varautua myös siihen, että omistaja saattaa saada ihoonsa ikäviä haavoja, varsinkin pentuvaiheessa. Myös laastareita kannattaa olla varastossa.

Matolääkkeet: Säännöllinen matolääkitys kuuluu jokaiselle kissalle riippumatta siitä pääseekö kissa ulkoilemaan vai ei. Voi valita joko tablettimuotoisen, tanhamaisen tai paikallisvalelutyylisen lääkkeen.
Loislääkkeet: Ulkokissoille kannattaa keväällä, kesällä ja syksyllä antaa punkkikarkotetta, jos alueella on punkkeja.
Punkkipihdit: Punkkikarkotteesta huolimatta kissan turkki on syytä tarkistaa säännöllisesti punkkien varalta.
Allergialääke: Fiksu kissanomistaja pitää aina kaapissaan pientä pakettia allergialääkettä siltä varalta, että paikalle sattuu joku sellainen vieras, joka on allerginen kissalle.

Muita ongelmia kissan terveydessä
Seuraavaksi käydään pikaisesti läpi muutama vaiva, joihin saatat törmätä kissan elinaikana. Näitä lääkkeitä sinun ei tarvitse pitää jatkuvasti kaapissasi, vaan voit hankkia niitä sitten, jos ongelma tulee eteesi.
Kissan ummetus: Jos kissasi kärsii lievästä ummetuksesta, voit kokeilla kotikonstina parafiiniöljyä tai Levolac-nimistä ummetuslääkettä. Jos ummetus jatkuu tai pahenee, mene eläinlääkäriin.
- Parafiiniöljyn annostus: 1 ml/kg suun kautta. Voidaan antaa 2-3 kertaa päivässä korkeintaan 2-3 päivän ajan.
- Levolacin annostus: 1 ml/4,5 kg kolme kertaa päivässä.
Kissan ripuli: Äkilliseen ripuliin voi olla monta eri syytä. Anna ruuaksi mietoa, hyvin imeytyvää ravintoa. Varmista, että olet antanut matolääkkeet, sillä madot voivat aiheuttaa ripulia. Apteekista voit ostaa ripuliin tarkoitettuja valmisteita, kuten kissan maitohappobakteeria tai Canicur-, Attapecin- tai Inupect Forte -nimisiä lääkkeitä, jotka auttavat rauhoittamaan suolistoa ja imevät itseensä haitallisia bakteereja. Jos ripuli on voimakasta tai kissan yleiskunto huononee, käänny eläinlääkärin puoleen.

Allergiset reaktiot ja hyönteistenpistot: Jos hyönteinen pääsee puremaan lemmikkiäsi, voit antaa kissalle Kyypakkauksesta lääkettä annoksella 1 tabletti/10 kg (eli 5 mg/kg). Älä kuitenkaan anna Kyypakkauksen tabletteja kyynpuremiin, vaan vie kissa suoraan eläinlääkärille. Kyynpuremien kohdalla lääkkeenantaminen estää oireiden tutkimista, eikä kissasi saa tarvitsemaansa apua.
Kissan kipu: Kissa on yleensä taitava peittämään kipunsa. Jos se on niin kipeä, että kipu näkyy ulospäin, sen täytyy olla jo todella kipeä. Tällöin kannattaa aina mennä suoraan eläinlääkäriin. Huomaa myös, että ihmisillä paljon käytettyjä parasetamolia ja ibuprofeiinia ei koskaan saa antaa kissalle! Lue lisää kissan kivusta.
Likainen turkki: Kissan saa pestä, jos sille on tarvetta. Eri asia on, mitä mieltä kissasi on tästä toimenpiteestä. Voit myös käyttää shampoota. Älä kuitenkaan käytä ihmisen shampoota, vaan hanki kissalle oma shampoo.
