Jokainen ihminen on varmasti nähnyt ainakin vilaukselta koirien agilitya, mutta harvempi on nähnyt kissojen tekevän samaa. Kissat voivat kuitenkin oppia suorittamaan esteitä siinä missä koiratkin, kunhan niitä opetetaan oikein. Kissa-agility on hauskaa yhteistä puuhaa, josta sekä kissa että omistaja voivat nauttia suuresti. Agility antaa kissalle mahdollisuuden purkaa energiaa ja käyttää aivojaan. Kissa-agility on luonnollinen jatke kissan koulutukseen.

Kissa-agilitya harrastetaan lähinnä kotona
Kissat ovat hyvin paikkasidonnaisia eläimiä, joten niiden voi olla vaikea keskittyä uudessa paikassa, jossa on paljon uusia virikkeitä. Kotona niiden on helpompi keskittyä ja ne tuntevat olonsa turvalliseksi, jolloin uusien temppujen opettelu ja vanhojen kertaaminen on huomattavasti helpompaa.
Tämän takia suurin osa kissa-agilityharrastuksesta tapahtuu kotona. Harrastuksen aloittaminen on hyvin helppoa, sillä aluksi voi käyttää mitä tahansa esteitä. Niitä voi kehitellä esimerkiksi pahvilaatikoista, renkaista tai puukepeistä. Vain mielikuvitus on rajana.
Kun harrastuksessa on päässyt vauhtiin, voi halutessaan siirtyä käyttämään oikeita kissa-agilityssa käytettäviä esteitä ja kokeilla osallistua yhteisiin kissa-agilityharrastuksiin, jos sellaisia järjestetään lähettyvillä. Kannattaa tutustua www.agilitykissat.com.

Erilaisia pöytäesteitä
Agilitya voi harrasta lattialla tai maassa, mutta helpointa harrastaminen on pöydällä, jolloin sinun ei tarvitse kumartua turhan alas. Jos et halua, että kissa oppii hyppimään jokaiselle pöydälle, kannattaa varata agilitya varten oma tila, jossa kissalla on lupa hypätä pöydälle.
Tärkeintä on, että pöytä on riittävän tukeva, jotta se ei heilu kissan hyppiessä tai kävellessä sillä. Jos mahdollista, varaa harjoittelua varten pitkä ja kapea pöytä. Kun harrastus pääsee hyvin vauhtiin on mukava, kun pöytä on niin pitkä, että sille mahtuu monta estettä peräkkäin. Lisäksi jotkut temput vaativat enemmän esimerkiksi vauhdinotto- ja laskeutumistilaa. Pöydän kapeus ei taas anna liikaa mahdollisuuksia kiertää esteitä.

Tyypillisiä pöytäesteitä, joita voit rakentaa kotona:
- rengasesteet: Leikkaa pahvin keskelle reikä, josta kissan on tarkoitus mennä läpi. Voit muutella reiän kokoa ja kohtaa.
- alituseste: Leikkaa pahviin reikä aivan pahvin alalaitaan. Voit käyttää myös jotain huonekalua, jos sopiva on saatavilla. Kissan on tarkoitus mennä esteen ali.
- hyppyesteet: Tämän esteen voi rakentaa mistä tahansa puukepeistä, joiden korkeutta voi säädellä. Voit myös leikata pahvista erikorkuisia esteitä tai käyttää vaikka isoa hulavannetta.
- pujottelueste: liimaa lautaan pystyyn kapeita keppejä sellaisille etäisyyksille, että kissan on helppo pujotella niiden välistä
- putkieste: Hanki mikä tahansa sopivan kokoinen putki ja tue se pöydälle niin, että se ei pääse heilumaan tai pyörimään. Kissan on tarkoitus mennä putkesta läpi.
Kun kyhäät itse esteitä, muista tehdä niistä niin tukevia, että ne pysyvät paikallaan, vaikka kissa vähän koskisi niihin. Jos kissa joutuu pelkäämään niiden kaatumista tai liikkumista, se ei luultavasti suostu suorittamaan temppua. Toisaalta esteiden tulisi olla kuitenkin riittävän kevyitä, jotta niistä ei muodostu vaaratilanteita, vaikka ne kaatuisivat.
Jossain vaiheessa saattaa eteen tulla tilanne, että kaipaat jo kunnollisia esteitä. Silloin voit hankkia itsellesi koirien agilitysta tuttuja esteitä. Voit tutustua niihin täällä.

Aloita perusteista
Agilityharrastus täytyy aina aloittaa perusteista. Tarvitset ainakin naksuttimen ja mielellään myös kosketuskepin, ja sinun täytyy ensin opettaa kissa niiden käytölle. Niiden avulla voit ohjata kissan liikkeen suuntaa ja opettaa kissalle mitä sen kuuluu kunkin esteen kohdalla tehdä. Tutustu täältä naksuttimeen ja kosketuskeppiin.
Lue myös: Kissa kouluttaminen naksuttimen avulla ja Kosketuskepin käyttö kissan koulutuksessa
Lisäksi tarvitset riittävän hyvän motivaattorin. Kissa ei tottele miellyttääkseen sinua tai koska temppujen tekeminen on sen mielestä hauskaa, vaan se haluaa itse hyötyä tempun tekemisestä jotenkin. Useimpien kissojen kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että sinun täytyy tarjota sen suurinta herkkua. Lue lisää artikkelista Voiko kissaa kouluttaa?

Etene pieni askel kerrallaan
Kun perusteet on hallussa, voit lähteä harjoittelemaan ensimmäistä estettä. Aloita ihan pienistä askelista. Aluksi jo katseen suuntaaminen oikeaan suuntaan voi olla palkinnon arvoinen asia. Seuraavaksi kissa saa palkinnon, kun se tekee liikkeen kohti estettä. Hiljalleen edetään kohti oikeaa suuntaa.
Vaadittavat edistysaskeleet eivät saa olla liian suuria. Kissan olisi hyvä saada palkkio muutaman sekunnin välein, muuten sen keskittyminen voi herpaantua ja motivaatio laskee. Jos kissa ei heti hoksaa mitä sen pitäisi tehdä, pienennä vaatimusta tai palaa edelliseen vaiheeseen.
Riippuu täysin kissasta miten nopeasti se hoksaa mistä on kyse. Vilkkaat ja älykkäät kissat voivat oppia jo muutamassa opetuskerrassa mitä esteellä kuuluu tehdä, kun taas aremmat kissat tarvitsevat paljon enemmän harjoitusta. Älä kuitenkaan hoputa kissaa, vaan etene sen tahtia. Eihän teillä ole mihinkään kiire.
Lue myös: Vinkkejä kissan koulutukseen

Päämäärä
Jossain vaiheessa on hyvä pyrkiä eroon kosketuskepin käytöstä. Yleensä tässä vaiheessa joutuu jälleen pilkkoa temppua pienempiin osiin tai aloittaa harjoittelu ihan alusta. Päämääränä on, että kissa tietäisi pelkän esteen ulkonäön perusteella mitä milläkin esteellä kuuluu tehdä. Tällöin se ei enää seuraa kosketuskeppiä, vaan sen huomio on esteessä.
Kun kissa oppii suorittamaan esteet erikseen, niitä voi kokeilla yhdistellä. Tässä kohtaa pitkä pöytä on verraton. Voit järjestellä esteitä joka kerta eri järjestykseen ja keksiä välillä uusiakin. Näin kissan mielenkiinto harrastusta kohtaan säilyy.
Kun ratojen suorittaminen sujuu kuin vettä vaan, voit lisätä vaikeusastetta lisäämällä muiden virikkeiden määrää. Voit esimerkiksi kutsua muita ihmisiä katsomaan harjoitteluanne tai voit lähteä agilitykokoontumiseen. Jokainen kissa reagoi vähän eri tavalla uusiin virikkeisiin, joten kissan kuuntelu on tärkeää.
Voit myös edetä askeleen pidemmälle radan suunnittelussa. Voit nimittäin siirtää radan maahan, jolloin esteitä voi suurentaa ja niiden välimatkoja pidentää. Tässä vaiheessa voi olla tarpeen hankkia koira-agilityssa käytettäviä esteitä.

Yhteenveto
Kissa-agility on mukava tapa viettää aikaa kissan kanssa. Se antaa kissalle sisältöä elämään ja auttaa sitä purkamaan energiaa. Helpointa agilityn harrastaminen on kotona, ja voit kehitellä itse erilaisia esteitä käyttämällä vaikkapa pahvia. Aloita kouluttaminen perusteista ja etene pieni askel kerrallaan kohti kokonaisten ratojen suorittamista. Kissa-agilityn tarkoitus ei ole niinkään päästä osallistumaan agilitykisoihin, vaikka sekin toki on mahdollista, vaan viettää mukavaa aikaa kissan kanssa.
