Paras kissankuljetuslaatikko – Esittelyssä TOP 8

Jokainen kissa tarvitsee kuljetuslaatikon. Sitä tarvitaan heti pentuna, kun kissa tuodaan syntymäpaikasta uuteen kotiin, ja myöhemmin sitä tarvitaan eläinlääkärireissuihin ja erilaisiin kyläilyihin ja matkoihin. Pahvilaatikkoja ei suositella kissan kuljetukseen edes hätäratkaisuna.

Harva kissa tykkää matkustaa häkissä. Kissaa voi olla vaikea saada häkkiin ja taas häkistä pois. Jos matka on pitempi, kissaa kannattaa välillä ulkoiluttaa kissanvaljaissa ja tarjota sille mahdollisuus käydä hiekkalaatikolla. Ruokaa ei kannata antaa juuri ennen matkaa eikä matkan aikana, jotta kissalle ei tulisi huono olo matkan aikana. Pitkillä matkoilla ruuan antaminen on toki välttämätöntä. Vettä olisi kuitenkin hyvä olla saatavilla mahdollisuuksien mukaan aina.

Laatikon pohjalle kannattaa tarvittaessa laittaa sanomalehtiä ja viltti, jotta kissalla olisi siellä mahdollisimman mukavat oltavat. Monille kissoille sattuu vahinkoja matkan aikana ja ne voivat myös oksennella, joten kannattaa ottaa mukaan myös ylimääräisiä sanomalehtiä ja vilttejä.

Feromonivalmisteet saattavat auttaa matkustamista. Ne lisäävät kissan turvallisuudentunnetta ja vähentävät stressiä. Feromonia kannattaa suihkia laatikkoon puolisen tuntia ennen lähtöä.

Hyvän kuljetuslaatikon ominaisuuksia

  • Riittävän iso: Kuljetuslaatikon pitäisi olla riittävän iso, jotta kissa mahtuu istumaan, seisomaan, makaamaan ja kääntymään luonnollisessa asennossa. Toisaalta laatikon ei kannata olla myöskään liian iso, jotta kissa ei pääse heilumaan siellä tarpeettomasti.
  • Kiinteä pohja: Koska monille kissoille sattuu vahinkoja matkan aikana, kiinteä pohja on ehdoton ominaisuus laatikossa. Se on helppo puhdistaa ja se estää ulosteiden leviämisen autoon.
  • Kätevä luukku: Luukun täytyy olla riittävän iso, jotta kissan saa helposti häkkiin ja taas pois sieltä. Joissain kuljetuslaatikoissa on kaksikin luukkua, joista toinen on laatikon päädyssä ja toinen laatikon päällä. Tämä helpottaa kissan käsittelyä, sillä esimerkiksi arkaa kissaa ei tarvitse välttämättä ottaa laatikosta pois eläinlääkärin vastaanotolla, vaan riittää että avaa kannen.
  • Kiinnitysmekanismien pitävyys: on ensisijaisen tärkeää, että luukut eivät aukea vahingossa.
  • Helppo kiinnittää turvavöihin: Kuljetuslaatikkoa kannattaa pitää autossa joko jalkatilassa tai penkillä turvavöihin kiinnitettynä. Irtonaisena penkillä se on mahdollisessa kolaritilanteessa todella vaarallinen sekä kissalle että ihmisille.
  • Tarjoaa kissalle suojaa ja yksityisyyttä: Moni kissa pelkää uusia paikkoja ja vieraita ääniä, joten olisi hyvä että häkki tarjoaisi kissalle suojaa. Tarvittaessa häkin päälle voi heittää vaikka pyyhkeen näköesteeksi.

PARHAAT KULJETUSLAATIKOT KISSALLE

Muoviset kuljetuslaatikot

Muovilaatikko on suosituin tapa kissan kuljettamiseen, eikä suotta. Muovilaatikko on helppo käyttää ja kantaa ja se kestää kulutusta. Sen saa puhdistettua helposti, jos eläin päästää alleen matkan aikana, ja kiinteän pohjan ansiosta eritteet eivät pääse leviämään. Muovilaatikko antaa myös suojaa ja yksityisyyttä, mikä on erittäin hyvä asia erityisesti kissoille, joita matkustaminen stressaa.

Kuljetuslaatikko Bracco

Ominaisuuksia:

  • useita kokoja, joten sopii myös isoille kissoille
  • turvallinen ja tukeva
  • lukollinen metalliristikko-ovi
  • yläosan voi irrottaa
  • kestävä kahva ja lukot
  • hyvä ilmanvaihto
  • sopii automatkoille ja lentokoneisiin

Bracco-kuljetuslaatikko on todella hyvä vaihtoehto, jos etsit ihan perinteistä kuljetuslaatikkoa kissallesi. Se on kestävä ja turvallinen, ja sen yläosan saa irrotettua, joten laatikon siivoaminen on helppoa. Sopii hyvin myös eläinlääkärikäynteihin. Laatikko sopii niin autokuljetuksiin kuin lentokoneeseenkin, mutta kannattaa kuitenkin tarkistaa lentoyhtiön vaatimukset kuljetuslaatikon osalta.

Catit White Tiger Voyageur

Ominaisuudet

  • tukeva ja kestävä
  • moderni ja tyylikäs ulkonäkö
  • lukollinen metalliristikko-ovi
  • irrotettava yläosa
  • kaksi kokoa (musta suurille kissoille, valkoinen pienemmille kissoille)
  • virtsaa keräävä kouru
  • mukana vesi/ruokakuppi
  • sopii autoon ja lentokoneeseen

Tämä kuljetuslaatikko on tyylitietoisen ihmisen valinta. Laatikko on tukeva ja kestävä, joten se kestää kovaakin käyttöä sekä rauhattoman eläimen liikehdintää. Yläosa on kiinnitetty klipseillä alaosaan, joten sen saa helposti ja nopeasti irti. Pohjassa on virtsaa keräävä kouru, joten kissa pysyy siistinä ja kuivana matkan ajan. Laatikosta on saatavilla kahta kokoa: musta laatikko sopii suuremmille kissoille (kissan maksimipaino 11,3 kg) ja valkoinen laatikko pienemmille kissoille.

Rottinkiset häkit

Rottinkihäkki on kaunis ja tarjoaa kissalle suojaisan paikan, mutta sitä on vaikea puhdistaa, jos kissalle sattuu vahinko matkalla. Ujojen tai säikähtäneiden kissojen kohdalla pieni luukku voi osoittautua haasteeksi, sillä kissa saaminen häkkiin ja/tai pois sieltä voi olla hankalaa. Joissain koreissa luukku saattaa taipua sen verran, että hätääntynyt kissa saa työnnettyä itsensä korista ulos ja karattua. Rottinkinen kori voisikin sopia paremmin pesäkoloksi kotiin kuin pitkien matkojen kuljetuskoriksi.

Aumüller pajukori

Ominaisuudet:

  • kaunis ja lämminhenkinen
  • remmeillä suljettava metallinen ristikko-ovi
  • kokonaismitat: pituus 50 cm, leveys 39 cm, korkeus 46 cm
  • oviaukon halkaisija 24 cm

Tämä pajusta tehty kori on kaunis ja kodikas, ja se sopii hyvin kissan pesäkoloksi kotioloihin. Sillä voi myös kuljettaa kissaa autossa, mikäli kissalle ei yleensä satu vahinkoja. Korin mukana tulee pehmuste, jotta kissan on mukavampi makoilla siellä. Ristikko-ovi on valmistettu metallista ja sen saa myös kokonaan irti, jolloin se ei ole tiellä esimerkiksi kotioloissa.

Kevythäkit

Kevythäkit ovat nimensä mukaisesti kevytrakenteisempia, ja niissä on yleensä enemmän avonaisia verkko-osia. Ne sopivat hyvin esimerkiksi näyttelyihin, mutta niitä voi käyttää myös autossa ja kotioloissa pesäpaikkana. Kevythäkit eivät kuitenkaan ole paras mahdollinen vaihtoehto silloin, jos kissa on kovin rauhaton matkan aikana, sillä materiaali ei välttämättä kestä hurjistunutta kissaa.

Easy Go -kevythäkki

Ominaisuudet

  • kaunis ja tyylikäs
  • kokoontaitettava
  • kolme eri kokoa
  • vahva metallirunko
  • vesitiivis materiaali
  • etuovi ja isot ikkunat molemmilla sivuilla
  • pehmuste pohjalla

Tämä tyylikäs kevythäkki on toimii niin kotona pesäpaikkana kuin matkalla matkalaatikkona. Suurten avattavien luukkujen ansiosta se sopii hyvin näyttelykäyttöön. Säilytystilaa tämä laatikko ei vie paljoa, sillä sen saa taiteltua pieneen tilaan ja mukana on lisäksi säilytyslaukku. Laatikkoa on satavilla kolmessa eri koossa, joten suuremmillekin kissoille löytyy varmasti riittävän iso häkki.

Kevythäkki Little&Bigger

Ominaisuudet

  • sopii niin pienille kuin suurillekin kissoille
  • helppo koota ja mahtuu varastoidessa pieneenkin tilaan
  • kaksi aukeavaa sivua, kahdella muulla sivulla ikkuna
  • vahva metallikehikko
  • vedenpitävä kangas
  • materiaali nailon

Tässä on erittäin ilmava ja kevyt vaihtoehto kissan kuljetuslaatikoksi. Häkin jokaisella sivulla on verkkokankaasta valmistettu ovi tai ikkuna, joten kovin suojaisa tämä häkki ei ole. Kuljetuksen aikana helposti villiintyvälle kissalle tämä voi olla liian heppoinen häkki. Näyttelyihin se kuitenkin soveltuu hyvin, ja tarvittaessa häkin päälle voi heittää viltin tarjoamaan lisäsuojaa. Metallirunko pitää häkin tukevasti kasassa, ja se on helppo taitella kokoon säilytystä varten.

Kantolaukut

Kantolaukussa kissa on helppo napata mukaan matkalle. Laukkua on helppo kantaa ja siirrellä paikasta toiseen. Se on pehmeämpi kuin tavallinen muovihäkki, joten jotkut kissat viihtyvät paremmin kantolaukuissa. Laukkujen puhdistaminen ei tosi ole yhtä helppoa kuin muovilaatikoiden, ja siksi niitä käytetäänkin vähemmän kuin muovilaatikoita. Pidemmille matkoille kantolaukut soveltuvat vain rajallisesti, sillä ne eivät käy lentokoneeseen, eikä niissä aina ole edes lenkkejä turvavyötä varten. Ne sopivat kuitenkin hyvin kotioloihin pesäkoloksi.

Sandy-kantolaukku

Ominaisuudet

  • hauskan näköinen, pyöreä
  • verkkokatto
  • irrotettava yläosa
  • pehmustettu sisäosa
  • lenkit turvavyötä varten
  • kokonaismitat: pituus 46 cm, leveys 44 cm, korkeus 35 cm

Tämä hieman erilainen kantolaukku on pyöreä, joten se sopii erittäin hyvin kissan pesäkoloksi matkojen aikana ja myös kotioloissa. Katon voi irrottaa kokonaan, jolloin jää mukava nukkumapaikka. Suljettuna se sopii kuljetuskassiksi. Automatkustamista varten laukussa on lenkit turvavyötä varten. Pohjan pehmusteet saa pestyä tarvittaessa erillään.

Kantolaukku Basic Traveller

Ominaisuudet

  • sopii pienille ja keskikokoisille kissoille (maksimipaino 5 kg)
  • kokonaismitat: pituus 46 cm, leveys 28 cm, korkeus 29 cm
  • verkkoikkunat sivuilla ja päällä
  • oviaukot päädyssä, sivulla ja päällä
  • sopii lyhyille matkoille

Tässä on söpö ja käytännöllinen laukku pienille ja keskikokoisille kissoille. Se sopii lyhyille matkoille ja kotiin pesäkoloksi. Se on helppo ottaa mukaan ja kantaa joko kahvoista tai olkahihnasta. Oviaukkoja tässä kantolaukussa on kolme ja verkkoikkunoita sivuilla sekä päällä. Kissan on siis mukava katsella ympäristö laukun sisältä, mutta laukku tarjoaa kuitenkin suojaa uudessa ympäristössä.

Kuljetusreput

Kuljetusreput ovat loistava valinta esimerkiksi retkille ja lyhyille matkoille. Selkäreppu kulkee huolettomasti mukana ja sinulla jää molemmat kädet vapaaksi muuhun toimintaan. Lentokoneeseen näitä ei hyväksytä eikä niissä välttämättä ole lenkkejä turvavyötä varten, joten pitkille matkoille ne soveltuvat vain rajallisesti.

Sightseeing-kantoreppu

Ominaisuudet

  • kokonaismitat: leveys 32 cm, syvyys 21 cm, korkeus 46 cm
  • verkkokatto, jonka voi avata ja sulkea
  • sadesuojus
  • sopii pienille ja keskikokoisille kissoille
  • kaksi pientä sivutaskua
  • pehmustettu pohjallinen

Tässä pehmeässä kantorepussa kissan on mukava matkustaa ja seurailla ympäristöä verkkokaton läpi tai käpertyä pehmeälle pohjalle nukkumaan. Sateella repun päälle voi laittaa sadesuojuksen, jotta kissa pysyy kuivana. Repussa on pehmustetut olkahihnat ja sen saa kiinnitettyä tukevasti vyötärön ympäri. Kahteen pieneen sivutaskuun saa mukaan jotain pieniä tarvikkeita.